Punainen tupa ja perunamaa

Matti Vanhanen sai pienen poliittisen myrskyn aikaan lanseeraamalla Hesarissa niin sanotun puutarhakaupunkimallinsa.
Keskustelun sisältö on varmasti kaikille tuttu, mutta sen poliittisen asetelmat ovat mielenkiintoiset. Keskusta kannattaa väljää omakotiasumista ja kaikki muut vastustavat. Keskustelu kertoo siitä kuinka politisoitunut kysymys asumismuoto Suomessa on ja miten voimakkaita tunteita se ihmisissä herättää. Voisiko tässä olla yksi syy Keskustan kaltaisen puoluekummajaisen olemassaololle ja jatkuvalle menestykselle Suomessa?

Maaseutu-kaupunki -asetelma merkittävänä poliittisena ristiriitaulottuvuutena on kansainvälisesti aika harvinainen, mutta Suomessa se on muovannut politiikkaa voimakkaasti. Usein se on ollut jopa merkittävämpi ihmisten poliittista asennoitumista määräävä tekijä kuin perinteinen oikeisto-vasemmisto jakolinja. Asetelma on myös säilynyt poikkeuksellisen elinvoimaisena jatkuvasti kaupungistuvassa yhteiskunnassa.

Vielä 50-luvulla Maalaisliitto oli lähinnä maanviljelijäväestön puolue, maaseudulla oli tuolloin muitakin merkittäviä puolueita. 80-luvulla Keskustapuolueesta muotoutui koko maaseudun puolue, käsittäen kaikki siellä asuvat ammatti- ja sosioekonomiset ryhmät. Tänään Keskusta on maaseudun, Etelä-Suomen kehyskuntien ja Pohjois-Suomen kaupunkien puolue. Maatalousväestön määrän romahtaminen ei romahduttanut Keskustaa, kuten 70-luvulla silloin 16 %:n puolueelle ennustettiin käyvän. Maaseudulla Keskustan tieltä on saanut väistyä erityisesti vasemmisto, kaupunkien lähellä taas oikeisto.

Maaseutu-kaupunki -asetelmassa on jälleen menossa uusi murrosvaihe. Perinteisen maanviljely-maaseudun näkökulmasta pääkaupunkiseudun omakotitaloalueet edustavat urbaania ja kaupunkilaista elämäntapaa, mutta kaupunkiseudun sisällä niihin liitetään maaseutumaisia arvoja ja mielikuvia. Matti Vanhanen on pääministerikaudellaan noussut tämän ns. "nurmijärveläisyyden" lipunkantajaksi. Oma tontti, talo ja tuttu naapuri ovat edelleen erittäin monien suomalaisten haaveena aivan kuten sata vuotta sitten tai sotien jälkeen.

Keskustan talonpoikaiset arvot eivät siis ole menettäneet kannatustaan, mutta vetoapua on uskoakseni saatu myös ulkoa. Muiden puolueiden ja maan valtalehden kielteinen suhtautuminen maaseutuun ja maaseutumaiseen elämäntapaan on luonut keskustalle enemmän poliittista tilaa kuin 60-luvulla puolueen nimenmuutoksen yhteydessä voitiin kuvitellakaan.

Politiikalla on paikkansa koulussa

Politiikka ei kiinnosta nuoria. Nuorten äänestysaktiivisuus laskee vaaleista toiseen ja kunnallispolitiikassa nuoret loistavat poissaolollaan. Tuttuja huolenaiheita viime vuosilta. Selityksiä on haettu milloin puolueiden samankaltaistumisesta, milloin politiikan merkityksen yleisestä laskusuunnasta.

Tutkimusten mukaan nuorten kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan on kuitenkin nousussa. Mikä sitten voisi selittää ristiriidan nuorten kiinnostuksen ja poliittisen osallistumisen välillä?
Politiikka näyttäytyy nuorille vaikeaselkoisena ja tylsänä, usein vain televisiossa puhuvien poliitikkojen kautta. Ongelmana on sekä tiedon puute, että politiikan käsittely jonakin muusta yhteiskunnasta erillisenä asiana.

Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan yksi peruskoulun keskeisimmistä tehtävistä on luoda oppilaille valmiudet "kehittää demokraattista yhteiskuntaa osallistuvana kansalaisena". Kuitenkin monissa kouluissa politiikkaan suhtaudutaan suorastaan kielteisesti, tai sitä käsitellään lähinnä teknisenä, instituutioiden suhteisiin liittyvänä asiana. Tähän viittaa myös tuoreen kyselytutkimuksen tulos jonka mukaan 71% nuorista toivoo, että kouluissa opetettaisiin nykyistä enemmän poliittista päätöksentekoa ja puolueita koskevia asioita. Aihe voi olla arka mutta sitäkin tärkeämpi.

Politiikka ja koulu on ristiriitainen yhdistelmä. Taustalla vaikuttaa 1970-luvun politisoitunut ilmapiiri, jolloin politiikka teiniliittoineen tuli kouluihin tavalla jossa oli myös kielteisiä piirteitä. Pitää kuitenkin muistaa että juuri tuo 1970-luvun poliittinen sukupolvi hyvin pitkälle edelleen muodostaa suomalaisen yhteiskunnan poliittisen ja taloudellisen eliitin.
Yhteiskunnan rakenteet, koulu mukaan lukien ovat syntyneet arvovalintojen tuloksena, eikä arvokeskustelua pidä pelätä koulussakaan.

uusi hallitus

Sinivihreä hallitus saatiin kasaan aikataulussa ja kommenttien mukaan myös poikkeuksellisen hyvässä hengessä. Ja kyllä nyt myös näyttää että alkaa tapahtua. Mm, sosiaaliturvajärjestelmän remontti käynnistyy vaalikauden aikana ja työministeriö pistetään lihoiksi suurimpina yksittäisinä uudistuksina.

Ulkoministerin salkun valumista kokoomukselle on tosin keskustan kannalta pidettävä pienenä pettymyksenä. Olisin mielelläni nähnyt Paula Lehtomäen tuossa tehtävässä. Nyt on kuitenkin tyytyminen oman maakunnan poliittiseen ikiliikkujaan "IKE" Ilkka Kanervaan. No tosiasiassa Ike on mainettaan parempi politiikko ja tulee varmasti toimeen toverien kanssa niin idässä kuin lännessä :)

Itse ohjelma on kuitenkin hyvin lähellä keskustan asettamia tavoitteita, 1,3 menonlisäyksiin ja veronkevennyksiin pari miljardia, mukaanlukien ruoan arvonlisäveron alennus 12 prosenttiin.

Mielenkiintoista näin omalta kannalta on verrata ohjelmaa omiin tavoitteisiini vaalikampanjassani. Ratsastin siis kolmen teeman: kotimaisuuden, perheiden arjen ja liikenteen asioilla.

Kotimaisuuteen listasin veropolitiikan, koulutuspolitiikan ja maaseudun elinvoiman.

Näiden kysymysten osalta uuden hallituksen ohjelma tarjoaa oikeita lääkkeitä, joita itsekin ajoin.
Tuloveroja kevennetään maltillisesti, ruoan arvonlisäveroa alennetaan, matalapalkkatuella pureudutaan myös nuorisotyöttömyyteen, kotitalousvähennystä laajennetaan. Yrittäjyyttä ja suomalaista omistusta edistetään mm. perintöveron keventämisellä ja poistamisella sukupolvenvaihdostilanteissa, starttirahan pidentämisellä ja alueellisilla sosiaaliturvamaksujen alennuksilla sekä julkisen riskirahoituksen laajentamisella.

Koulutukseen uusi hallitus kohdentaa lisärahaa perusopetukseen, korkeakouluille ja TK panostuksiin. Koulupudokkaiden ongelmiin puututaan ja korkeakoulujen hallinnonuudistus toteutetaan niiden autonomiaa lisäämällä. Opiskelijoiden asemaa parannetaan korottamalla opintorahaa 15% ja tulorajoja peräti 30%.

Maaseudun osalta ohjelmassa on paljon hyvää. Hallitus sitoutuu huolehtimaan maatalouden nousevasta tulokehityksestä myös veropoliittisin keinoin. Etelä Suomen kansallista 141 tukea tullaan ajamaan komission suuntaan yksimielisesti ja voimakkaasti. Maatalouden sukupolvenvaihdosten perintöverosta luovutaan. MAKERA:n rahoitus mm. maatalouden investointitukiin turvataan heti lisäbudjetilla ja tilalla tuotettu biodiesel vapautetaan valmisteverosta.
Maatalouden ohella panostetaan myös maaseudun kehittämiseen ja erityisen voimakkaasti bioenergian hyödyntämiseen. Myös kotimainen ruoka ja luomutuotanto saa oman ohjelmansa.


Perheiden arkea taas tuetaan korottamalla lapsilisiä, yksinhuoltajakorotusta, kotihoidontukea, vanhempainrahoja, pidentämällä isyysvapaata ja helpottamalla työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Pahoinvontiin puututaan lisäämällä perhetyön resursseja, koulun ja kodin yhteistyötä ja osittain myös korottamalla alkoholiveroa.
Arvokasta vanhuutta edesautetaan korottamalla kansaneläkettä. kehittämällä vanhuspalveluja ja poistamalla eläkeläisten verotuksen epäoikeudenmukaisuudet.

Liikenteen puolella jää ehkä eniten toivomisen varaa. Perustienpidon 35 miljoonalla ei kaikkia kuoppia paikata. Liikenteen verorasitusta mahdollisesti jopa kiristetään polttoaineiden osalta eikä autoverotuksen uudistamisesta sanota mitään selvää ja todennäköisesti se jääkin ajonevoveron päästöperustaiseen uudistukseen. Autokanta jatkaa vanhentumistaan.
Joukkoliikenteeseen sentään luvataan parannuksia ja VR:n henkilöliikenteen monopolin purkamista selvitetään.


No kaikkea ei voi saada ja kaikkiaan 500 miljoonaa jätettiin jaettavaksi myöhemmin budjettiriihien yhteydessä.

Mutta kokonaisuutena ei tarvinnut vaalikampanjan aikana hirveästi valehdella :) Neljän vuoden päästä asiat ovat maassa taas hiukan paremmin. Politiikalla voidaan tosin vain tehdä puitteet, loppu on kiinni maailman melskeistä ja meistä itsestämme.

suunta muuttuu vai muuttuuko ?

Se edellisessä postauksessani peräänkuuluttama vaihto tuli sittenkin. Ei tosin ihan niin jyrkkänä kuin nuorten vaalitulos olisi tarkoittanut.

Uusia kasvoja meni läpi lähes joka vaalipiirissä ja monet konkarit putosivat. Naisten määrä lisääntyi selvästi, mutta nuoria ei eduskuntaan mahtunut kahta enempää. Toinen heistä on kuitenkin Keskustanuorten puheenjohtaja Tuomo Puumala, joka meni läpi Vaasan vaalipiiristä reippaalla äänimäärällä. Keskustanuorille Tuomon läpimeno on hieno asia. Myös Varsinais-Suomessa nuorten tulos on hyvä, varsinkin ottaen huomioon puolueen kokonaisäänimäärän putoamisen yli 5000:lla. Tytti kolminkertaisti viime vaalien tuloksensa ja myös allekirjoittaneella on syytä nöyrään tyytyväisyyteen 767 äänellä. Yhteenlaskettuna me siis tuplasimme viime vaalien äänimäärämme. Kiitos siitä teille kaikille jotka olitte mukana vaalityössä ja äänestitte nuorta keskustalaista.

Kokoomuksen voittoa jossain määrin osattiin ennustaa, mutta ihan näin kovaan tulokseen en olisi itsekään uskonut. Demarien tappio oli odotettu, mutta ennen vaaleja olisin vielä veikannut demareita niukasti kakkoseksi. Omalta osaltamme tulos oli parempi kuin miltä aluksi tuntui. Suurimman puolueen paikan uusiminen hallitusvastuusta on historiallista ja osoittaa että suomalaiset ovat tyytyväisiä tehtyyn politiikkaan ja erityisesti Matti Vanhaseen pääministerinä. Täytyy kuitenkin myöntää että vaalivoittoa tässä odoteltiin, erityisesti täällä Varsinais-Suomessa. Galluppien varaan ei kuitenkaan paljoa kannattanut laskea ja protestin siementä kytee maaseudulla ilmeisesti edelleen, mikä realisoitui perussuomalaisten kannatuksessa.

No joka tapauksessa nyt lähdetään muodostamaan Vanhasen kakkoshallitusta, huomattavasti varmemmissa tunnelmissa kuin neljä vuotta sitten.
Todennäköinen ja myös kansan tahtoa kunnioittava hallituspohja on porvarillinen Keskustan ja Kokoomuksen hallitus. Mukaan mahtunevat myös RKP ja joko Vihreät tai Kristillisdemokraatit. Vihreiden mukaantulo riippuu paljolti heistä itsestään. Kipukynnyksenä on varmasti energiapolitiikka, eritoten ydinvoima.

Vaikka hallitusneuvottelut ovat vasta alkuvaiheessa, spekuloidaan hetki mahdollisella porvarihallituksella.

Muuttuuko sitten mikään ? Veronalennuksia on varmaankin luvassa, mutta todennäköisesti määrällisesti hieman vähemmän kuin Vanhasen ykkösen aikana. Perintöverotusta kevennetään, mutta tuskin kokonaan poistetaan. Ruoan alvista käydään kova vääntö mutta uskon että tavoite saadaan läpi. Autovero toivon mukaan uskalletaan jo uudistaa. Eläkeläisten verokohtelu on huutava epäkohta ja tuloverotusta on hieman kevennettävä jo sen kiristymisen estämiseksi. Nuorisotyöttömyyttä lähdetään toivottavasti taltuttamaan matalapalkkatuella.
Tupo-sopimuskin voidaan saada aikaan mikäli työmarkkinajärjestöillä siihen halua riittää. Mikään itsetarkoitus tupo ei tulevalle hallitukselle kuitenkaan ole.

Mihinkään massiivisiin veronalennuksiin en usko edes kokoomuksen olevan tosiasissa valmis. Kokoomuksen ongelma on heidän lupauslistansa, jonka toteuttamiseen he eivät varanneet riittävästi rahaa. Jos lupauksista aiotaan edes osittain pitää kiinni, ei suuriin veronalennuksiin jää rahaa.
Hyvinvointipalveluihin ja tulonsiirtoihin niin eläkeläisille, opiskelijoille kuin lapsiperheille tullaan käyttämään todennäköisesti aika lähelle Keskustan esittämä 1,5 miljardia.

Eli jos talouspolitiikasta puhutaan, eivät suuret linjat hirvittävän paljon muutu. kun otetaan huomioon että punamultahallitus kevensi veroja 3 miljardilla ja käytti hyvinvointipalveluihin n. 1,1 milrjardia. Sen sijaan suomalaisen yhteiskunnan suuret projektit kuten sosiaaliturvan remontti ja koulutuspolitiikan uudistaminen voivat saada uutta tuulta alleen.

Uusi hallitus saa aloittaa hyvässä taloudellisessa suhdanteessa, eikä väestön ikääntyminenkään vielä ihan kaadu päälle. Mutta jos nyt ei onnistuta työllisyysasteen nostossa ja tuottavuuskehityksen vauhdittamisessa, on seuraavan hallituksen edessä pohjasta riippumatta jälleen kovat ajat.


Kiitos vielä kaikille vaalityössäni mukana olleille ja minua äänestäneille. Vaalikampanja oli hieno ja opettavainen kokemus, eikä kovakaan kampanjointi ole vienyt intoa jatkaa yhteisten asioiden hoitoa myös tästä eteenpäin.

VAIHTO !

Jos nuoret saisivat äänestää, tuo Keskustanuorten vaalikampanjassaan vaatima vaihto olisi edessä.
Tänään julkistetut nuorisovaalien tulokset eivät antaneet armoa istuville kansanedustajille. Varsinais-Suomen nuorisovaaleissa 17 "valitun" joukkoon ei mahtunut nykyisistä kansanedustajista kuin "ikinuori" Ike ja Jouko Laxell.

Muut olivat tuoretta tavaraa ja vieläpä suhteellisen nuoria. Itse sain kunnian tulla läpi 6. suurimmalla äänimäärällä, kiitos siitä luottamuksesta. Ääniharavaksi nousi hyvä kaverini Andi Mwegerano Salosta. Tulos ei ainakaan vahvista käsitystä siitä että nuorison ennakkoluulot uussuomalaisia kohtaa olisivat nousussa.

Niin Varsinais-Suomessa, kuin valtakunnallisestikin Keskusta oli selvä ykkönen. Tulos vahvistaa vain aiempia tutkimustuloksia Keskustan suosiosta nuorten keskuudessa ja viittaa kintaalla arvioille että vain Vihreillä ja Kokoomuksella olisi Suomessa poliittinen tulevaisuus. Ehkä hieman yllättävääkin oli vihreiden kannatuksen lasku näissä vaaleissa. Ympäristökysymykset eivät enää ole yhden puolueen yksinoikeus.

Kokonaisuutena Valtikka-kierros oli omalta kohdaltani upea kokemus. Toistakymmentä vaalipaneelia maakunnan eri kouluissa ovat olleet ehkä tämän kampanjan antoisimpia tilaisuuksia. Niin keskustelun kuin yleisökysymysten taso on ollut erittäin korkea. Vertailu lukuisiin "aikuisten" vaalitilaisuuksiin osoittaa yksinkertaisesti sen että sekä nuorten ehdokkaiden asiaosaaminen, että esiintyminen vetävät vertoja monelle istuvalle kansanedustajalle ja vanhalle konkarille.

että olisikohan jo aika vaihtaa.. jos vaikka sunnuntainkin lista näyttäisi tältä:

1Mwegerano Andi Suomen Keskusta 190

2 Rantanen Matti Kansallinen Kokoomus 99

3 Seppänen Tytti Suomen Keskusta 154

4 Orpo Petteri Kansallinen Kokoomus 79

5 Mastomäki Ville-Veik Vihreä liitto 56

6 Holmberg Niklas Suomen Keskusta 112

7 Laxell Jouko Kansallinen Kokoomus 61

8 Suominen Esa Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 81

9 Ek-Marjamäki Teija Suomen Keskusta 57

10 Pölönen Päivi Suomen Keskusta 48

11 Kanerva Ilkka Kansallinen Kokoomus 58

12 Terävä Sini Vihreä liitto 33

13 Kapanen Matti Vasemmistoliitto 33

14 Pirttimaa Anniina Svenska folkpartiet i Finland 46

15 Perttula Samuli Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 33

16 Louhi Janne Perussuomalaiset 34

17 Vainio Anna Kansallinen Kokoomus 57

ruutulippu häämöttää

Ennakkoäänestys alkoi eilen ilmeisen vilkkaasti, mikä on ristiriidassa ennakoidun äänestysaktiivisuuden laskun kannssa. Saa nähdä mihin mittari vaalipäivänä heilahtaa.

Vaalien alusaikaan kuuluvat olennaisena osana erilaiset gallupit. Viimeisimmät gallupit ja varsinkin niiden suunta on näyttänyt keskustan kannalta varsin suotuisalta. Vahvistusta gallupeille tuo myös "näppituntuma" vaalikentiltä. Palaute ihmisiltä on ollut pääosin hyvin myönteistä, ja negatiivista viestiä on tullut yllättävänkin vähän. Myös taajamissa ja kaupungeissa henki on ollut positiivinen.
Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä että Keskustaan ja erityisesti Vanhaseen luotetaan. Sinänsä se ei ole ihme, sillä meillä on näyttää varsin hyviä tuloksia kuluneelta hallituskaudelta. Asiallinen, omaa vaihtoehtoa korostava linja, ilman kilpailijoiden mustamaalausta tai pelottelua, näyttää myös purevan suomalaisiin.

Viime galluppien yllättävin käänne on ehkä kuitenkin ollut demarien kannatuksen selkeä alamäki, juuri vaalien alla. Vielä jokin aika sittenhän demareita pidettiin itsestään selvästi suurimpana puolueena. SDP:ssä tilannetta on tulkittu niin, että ongelmana on nimenomaan alhainen äänestysaktiivisuus ja demarien kannattajien kotiin jääminen.
Äänestysprosenttia emme vielä tiedä, mutta yksioikoinen selitys sekään ei ole. Alhainen äänestysprosentti haittaa myös Keskustaa.
Itse ajattelen ennemminkin niin että demarit valitsivat näissä vaaleissa väärän strategian. Vastakkainasettelu Kokoomuksen kanssa ja "vaalivasemmistolaisuus" lupauslistoineen ja porvarihallitus-pelotteluineen on toiminut aiemmin, mutta näissä vaaleissa tuntuu käyvän toisin päin. Ihmiset kyllästyvät, eletäänhän 2000-lukua. Eero Heinäluoman suurin imago-ongelma on taas liian vahva SAK tausta, jota demarit itse ovat kuitenkin pikemminkin korostaneet kuin piilotelleet. SAK:n oma mainossähläys ei ainakaan auta.

Kokoomus taas näyttää saavan normaalia oppositio-lisää sittenkin. Pitkälti Niinistön voimalla. Kataisen esiintyminen ei suuria kansanjoukkoja vakuuta. Mielenkiintoista on se, kuka todella on Kokoomuksen "ykköstykki" hallitusneuvotteluissa.

Hallituspohjasta on joka puolueesta esitetty pakolliset pelottelut kahden muun yhteistyön todennäköisyydestä. Itse kuitenkin uskoisin vaalituloksen olevan asian kannalta ratkaiseva. Kaksi suurinta puoluetta ovat mitä todennäköisimmin hallituksessa.


Myös omalta osaltani maaliviiva häämöttää. Ensimmäinen vaalitilaisuudeksi laskettava tapahtuma oli Kyrön torilla 22. huhtikuuta viime vuonna. Väliin on mahtunut vaikka mitä.
Vaalikampanjan aikaisesta aloittamisesta on tasan kaksi täysin vastakkaista mielipidettä, mutta itse uskon että politiikka on pitkäjänteistä työtä, ja erityisesti nuorelle ehdokkaalle tunnetuksi tuleminen vaatii aikaa. Eikä tämä työ lopu vaaleihin, tulin valituksi tai en.

Kannattaa muistaa että vaaleissa eivät ratkaise gallupit, puolueet tai ehdokkaat, vaan äänestäjät.

Ja sitten takaisin vaalikentille.




Gallupit eivät tietenkään vaaleja ratkaise

tasa-arvo puhuttaa

Sukupuolten välinen tasa-arvo on puhuttanut vaalien alla paljon. Erityiseen profiilin nostoon on pyrkinyt Kokoomus joka on luvannut ajaa ns. tasa-arvo tupoa, joka tarkoittaisi reiluja palkankorotuksia julkisen sektorin naisvaltaisille aloille. Tapansa mukaan kokoomus on jälleen unohtanut mainita millä he nämä korotukset rahoittaisivat. Pelkästään paljon puhuttujen sairaanhoitajien 20 % palkankorotus maksaisi noin 800 miljoonaa euroa. Pelkästään yhtä ammattikuntaa koskeva korotus olisi käytännössä sekä mahdoton toteuttaa että epäoikeudenmukainen muita julkisen sektorin matalasti palkattuja työntekijöitä kohtaan.
Edes jonkinlainen kuoppakorotus julkiselle sektorille kustantaisi helposti yli mijardin, eli yhtä paljon kuin kuluneena neljänä vuotena on käytetty hyvinvointipalveluihin ja tulonsiirtoihin.

Näissä puheissa unohtuu kokonaan myös se että palkat muodostuvat työmarkkinoilla, ja julkisella sektorilla toisena osapuolena ovat talousvaikeuksien kanssa kilpailevat kunnat. Kuntien menojen kasvun tasapainottamista eivät palkkapaineet ainakaan helpota. Helposti myös käy niin että julkisen sektorin palkankorotukset luovat paineita myös yksityiselle, ja erot pysyvät entisellään. Keskitetyt Tupo-ratkaisut kyllä rajoittavat erojen kasvua.

Palkka tasa-arvon kannalta kysymys ei ihan näin yksinkertainen edes ole. Tunnettu tosiasia on että naisten palkkataso on noin 80 % miesten palkkatasosta. Ero on myös kansainvälisesti vertaillen ainakin eurooppalaisesti suhteellisen korkea.
Pääasiallinen selittäjä tilanteelle on toisaalta miesvaltaisen ns. raskaan vientiteollisuuden suhteellisen suuri osuus Suomen taloudessa sekä työllisyydessä ja toisaalta suuri naisvaltainen julkinen sektori. On selvää että korkean tuottavuuden, usein vielä strategisesti tärkeillä vientialoilla, ay-liikkeen on ollut mahdollista neuvotella työntekijöille suhteellisen korkea palkkataso. 80 % :sti naisvaltaisella julkisella sektorilla tilanne on ymmärrettävästi kokonaan toinen. Viime kädessähän palkan maksaa tuotteen ostava asiakas. Julkisella sektorilla, esim. terveydenhuollossa on lähdetty siitä että palvelujen saanti ei saa olla riippuvainen asiakkaan maksukyvystä. Väistämättä tämä heijastuu palkkatasoonkin. Toisaalta vastineeksi saa useimmiten suhteellisen varman työsuhteen.
Kokoomuslaisten harrastama populistinen sairaanhoitajien ja paperityöläisten vastakkainasettelu on vailla sisältöä. Paperiteollisuuden tuotannolla osaltaan maksetaan myös sairaanhoitajien palkat. Korkeiden marginaaliverojen ansiosta myös itse paperityöntekijät osallistuvat merkittävällä tavalla hyvinvointiyhteiskunnan kuluihin.

Em. rakenteelliset palkkaerot kaventuvat oikeastaan ainoastaan ns. mies- ja naisalojen sekoittumisella. Tilastoissa dramaattiselta näyttävä ero tiivistyykin yksilötasolla ammatinvalintakysymykseksi. Ei mikään estä naisia kouluttautumasta perinteisille miesaloille ja päinvastoin. Näissä valinnoissa useimmilla meistä kuitenkin painavat enemmän muut asiat kuin pelkkä palkkapussi.

Toinen kysymys ovat alakohtaisista eroista riippumattomat naisten ja miesten palkkaerot. Nämä erot ovat keskimäärin huomattavasti pienemmät kuin tuo 80/100 suhde.
Syitä on haettu monista tekijöistä kuten vanhemmuuden kustannuksista, pitkistä äitiyslomista, miesten kovemmista palkkavaatimuksista, perinteisistä asenteista, ns. lasikatto-ilmiöstä ja "hyvä veli" verkostoista. Kaikilla on varmasti oma vaikutuksensa, mutta vain osaan voidaan poliittisin päätöksi vaikuttaa. Vanhemmuuden kustannusten tasaaminen on ehkä konkreettisin toimenpide, jossa onkin edetty oikeaan suuntaan. Työehtosopimukset takaavat saman alan työntekijöille saman perustason, mutta siitä ylöspäin palkkaus ja mahdolliset bonukset ja henkilökohtaiset lisät ovat työnantajan harkinnassa. Lainsäädännöllä on tähän jokseenkin mahdotonta vaikuttaa. Juridisessa mielessä työn vastaavuus tai henkilökohtaisen palkanlisän perusteet ovat loputtoman tulkinnallisia ja vaikeasti mitattavia asioita. Äitiyslomien osalta EY- tuomioistuin totesi hiljattain ratkaisussaan ettei niitä voida laskea työkokemusajaksi esimerkiksi palkkauksen perusteita määritettäessä. Sinänsä ratkaisu on perusteltu. Niin arvokasta kuin lasten kasvattaminen yhteiskunnan kannalta onkin, olisi työnantajan näkökulmasta varsin omituista jos esimerkiksi useamman vuoden työelämän ulkopuolella oleva henkilö ylenisi tehtävissään samaan tahtiin kuin työssä olevat.

Palkkaeroista puhuttaessa ei useinkaan oteta huomioon kotona tehtävää työtä. Jos otettaisiin, erot sukupuolten välillä olisivat vielä radikaalisti suuremmat. Kuopan pohjalla ovat kotona vanhempainrahalla tai kotihoidontuella lapsiaan kasvattavat äidit ja isät. Yhteiskunnan arvostuskysmys tämäkin.

On olemassa muitakin arvoja kuin raha, työ ja ura.