Epävarmuuden aika ?

Näin uuden vuoden aattona on ehkä paikallaan vähän pohtia viime aikoina suosituksi tullutta käsitettä, että elämme epävarmuuden aikaa. Poliitikkojen lisäksi jo jotkin historoitsijat ovat ottaneet saman käsitteen käyttöön.

Mutta entä tavallisen ihmisen näkökulma. Onko maailma ja yhteiskunta muuttunut epävarmaksi ja pelottavaksi? Pätkätyöt ovat lisääntyneet dramaattisesti, koulutus ei enää takaa työpaikkaa, työpaikat lähtevät Kiinaan, tautipandemia saattaa iskeä koska tahansa, maailmantalous on epävakaa, kaukaiset kriisit ja terroristit uhkaavat meitä, ilmasto lämpenee..

Mutta toisaalta elintaso nousee kohinalla, koulutusmahdollisuudet paranevat, uusia työpaikkoja syntyy ennätystahtia, terveydenhuolto kehittyy, elinikä kasvaa, suurvallat kilpailevat rauhanomaisesti ja ilmastonmuutostakin voidaan ehkä hallita.

Onko "epävarmuuden aika" sittenkin pelkkä illuusio. Nostalgista kaipuuta "parempiin aikoihin"?
Vertailukohtien hakeminen ei ainakaan tee pahaa. Pitää miettiä mihin verrattuna epävarmuus on lisääntynyt. Verrataanko nykytilaa lamavuosiin, 60-lukuun, sotavuosiin vai 1600-lukuun ?

Esimerkiksi työmarkkinoiden epävarmuus on aivan varmasti vähentynyt 1990-luvun lamavuosista, ehkä 80-luvulla oli varmempaa mutta silloinkin kupla vain odotti puhkemistaan. 60-luvulla taas puoli kansaa oli pätkätöissä metsäsavotoissa tai rakennuksilla. Palkkataso hyvissäkin hommissa oli murto-osa nykyisten pätkätyöläisten ansioista.
Entä paljon puhutut pandemiat ja lintuinfluenssat? Toistaiseksi on ollut aika rauhallista. 1957-58 influenssapandemia tappoi yli 1500 suomalaista. Sitä ei aikoinaan edes hirveästi noteerattu.
On siis aika turha puhua "uudesta uhasta". Tauteja levittävä kansainvälinen lentoliikennekin on ollut olemassa jo 30 vuotta. Epävarmuutta pikemminkin vähentää terveydenhuollon huima kehittyminen samana aikana.

Terrorismin torjuntaan panostetaan voimakkaasti, ja sitä pidetään yhtenä suurimmista epävarmuustekijöistä maailmassa. Harva yrittää lohduttautua sillä tiedolla, että terrori-iskut ovat itse asiassa vähentyneet vuosikymmenten takaisista määristä.
Alueelliset kriisit ja ilmastonmuutos aiheuttavat todellista syytä huoleen ja varsinkin jälkimmäisen seuraukset voivat olla dramaattiset. Kuitenkin verrattuna maailmanlaajuiseen ydinsotaan edellä mainitut ovat suhteellisen pieniä riskejä. "Kultaista 60-lukua" tai "iloista 80-lukua" muistellessa unohtuu usein että mm. 60- ja 80-lukujen alussa oltiin todella lähellä suurvaltojen välistä ydinsotaa. Tällä hetkellä laaja suurvaltakonflikti vaikuttaa sentään suhteellisen epätodennäköiseltä.

Todellisuudessa maailma ja elämä ympärillä onkin muuttunut yhä varmemmaksi ja riskit pienemmiksi tai ainakin paremmin hallittaviksi. Epävarmuutta esiintyy yhä pienemmissä asioissa. Mutta mehän suhteutamme kohtaamamme riskit siihen todellisuuteen missä kulloinkin elämmme, ei siihen mikä se todellisuus on joskus ennen ollut. On oikein olla huolissaan omasta työllistymisestä tai ilmastonmuutoksesta, mutta samalla on syytä muistaa suhteellisuus siitä miten asiat ovat ennen olleet, ja ymmärrys että maailma ei ehkä sittenkään ole aina muuttunut huonompaan suuntaan.

Politiikassa pelko on vahva ase, ja sitä käytetään häikäilemättä. Pelättävää haetaan aina uusista ilmiöistä kun vanhoista on selvitty. Pelottelulla saadaan ihmiset liikkeelle, voitetaan vaaleja ja aloitetaan sotia. Ainoa ase pelkoon alistumista vastaan on pitää jalat maassa, pää kylmänä ja pilke silmäkulmassa :)

Oikein hyvää ja onnellista, maailmanhistorian tähän asti parasta vuotta 2007 !

Energia, ympäristö ja ilmasto

Kolme kovaa kysymystä, jotka ovat viime aikoina hallinneet julkista keskustelua, oli kyse, sitten EU:n ja Venäjän suhteista, ilmastonmuutoksen seurauksista, fortumin optioista tai suomalaisen maaseudun tulevaisuudesta.

Itse olen saanut lähiaikoina osallistua aihepiirin keskusteluun mm. Keskustan Porin puoluevaltuuskunnan energia- ja ympäristövaliokunnan puheenjohtajana, sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton keskustelutilaisuudessa Turussa.

Energia on länsimaisen elämäntavan ja elintason perusta. Suomen elinkeino- ja teollisuusrakenne on länsimaistakin poikkeuksellisen energiaintensiivinen. Teollisuus on Suomessa ylivoimaisesti suurin energiankuluttaja. Tätä kuvaa energiankulutuksen ja BKT:n lähes yhtenevät kasvukäyrät. Energiankulutus on laskenut ainoastaan silloin kun talous on mennyt lujaa alas kuten sotavuosina ja 90 lamavuosina.
Energiankulutuksen voimakas väheneminen niin Suomessa kuin kansainvälisesti onkin poikkeuksetta johtunut talouden ja samalla ihmisten elintason romahtamisesta.

Vaikka tulevina vuosina teollisuuden osuus elinkeinorakenteestamme laskee ja energiansäästöön panostetaan voimakkaasti, vaatii talouskasvun ja työllisyyden suotuisa kehitys energian kulutuksen jatkuvaa kasvua. Myös kotitalouksien sähkönkulutus kasvaa elintason noustessa esimerkiksi, digiboksien ja taulutelevisioiden yleistymisen myötä.

Toinen Suomen energiahuollon erityispiirre on poikkeuksellisen voimakas riippuvuus tuontienergiasta. 70% Suomen energiasta tuodaan ulkomailta, 50% Venäjältä. Öljytuotteet ja maakaasu tulevat lähes 100 prosenttisesti itäisestä naapurista.
Näin voimakas riippuvuus yhden maan energiatoimituksista, muodostaa merkittävän turvallisuuspoliittisen riskin yhteiskunnan perustoiminnoille ja mahdollistaa energiapoliittisen painostuksen.

Toisaalta juuri energiaintensiivinen taloutemme tuottaa myös merkittäviä haittavaikutuksia ympäristölle. Keskeisimpinä kasvihuonekaasupäästöjen, pääasiassa hiilidioksidin aiheuttama ilmastonmuutos, joka tuoreen raportin mukaan uhkaa johtaa maailmantalouden romahdukseen.
Globaalisti ongelma on äärimmäisen vaikea ratkaista. Maailman hiilidioksidipäästöjen ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä noin 60%. Kuitenkin ilmastonmuutoksen hillintä vaatisi päästöjen puolittamista samalla aikajänteellä. Vaikeaksi tilanteen tekee erityisesti se, että päästöjen kasvusta 70% syntyy lähes yksinään Kiinan Ja Intian talouskasvun seurauksena. Edes länsimaiden ihmisten täydellinen luopuminen elintasostaan ei riittäisi pysäyttämään päästöjen kasvua.
Sen toteuttaminenkaan tuskin olisi demokraattisissa yhteiskunnissa mahdollista.

Toisaalta elintason nousun kieltäminen kehitysmaiden ihmisiltä ei ole sen enempää oikein, kuin mahdollistakaan.
Kioton ilmastosopimuksen tavoitteet on siten globaalista näkökulmasta kuin tuuleen huutamista, oli USA mukana tai ei. Yksipuolisten päästörajoitusten ongelma on myös päästöjä tuottavan teollisuuden siirtyminen maihin, jotka eivät rajoituksia sovella.

Täydelliseen pessimismiin vaipumiseen ei silti ole mitään syytä. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tuskin on mahdollista, sitä voidaan kuitenkin hidastaa ja sen vaikutuksiin voidaan varautua ja sopeutua. Keskeisellä sijalla on uuden teknologian ja uusiutuvan energian entistä tehokkaampi käyttöönotto. Tätä voidaan edistää globaaleilla päästökauppajärjestelyillä.

Uuden teknologian markkinat tarjoavat myös Suomelle merkittäviä mahdollisuuksia samalla kehittää ympäristön kannalta kestävämpää energiantuotantoa, lisätä omavaraisuutta ja luoda uusia työpaikkoja alan teollisuuteen ja tutkimukseen.

Suomen suhteellinen asema tässä kilpailussa yhtenä maailman suurimmista uusiutuvista luonnonvaroista omaavana maana on vahva. Suurin potentiaali on puussa ja turpeessa, peltoenergiaa ja biokaasua unohtamatta. Suomen metsiin mätänee tällä hetkellä noin 20 miljoonaa kuutiota korjuukelpoista biomassaa, turvesoiden vuotuinen kasvu vastaa energiana 45 terawattituntia. Kokonaisuudessaan turvevarat vastaavat lähes kaikkia Norjan tunnettuja öljyvaroja. Ilmastopäästöjen kannalta paras vaihtoehto on puun käyttö, mutta myös turpeen ilmastovaikutukset koko elinkaaren ajalta ovat reilusti positiivisia.
Peltoenergian ja biokaasun merkitys on ennen kaikkea öljyriippuvuuden vähentämisessä ja huoltovarmuuden parantamisessa, unohtamatta hajautetun bioenergiatuotannon vaikutuksia maaseudun työllisyyteen ja elinvoimaisuuteen.

Bioenergian lisäksi myös suomalaisen ydinvoiman lisärakentaminen venäläisen ydinsähkön korvaajaksi ja teollisuuden edullisen energiansaannin varmistamiseksi on perusteltua. Kansainvälisellä tasolla ydinvoiman lisärakentaminen ja tulevaisuudessa mahdollisen fuusiovoiman käyttöönotto on ainoa realistinen keino hillitä kehittyvien maiden ilmastopäästöjen lisääntymistä.

Jokainen ansaitsee arvokkaan vanhuuden

Suomen ikärakenteen muuttuessa vanhukset mielletään julkisessa keskustelussa usein yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, josta täytyy päästä eroon. Ajatus on nurinkurinen. Ihmisten eliniän piteneminen on ollut yhteiskuntapolitiikan tärkeimpiä tavoitteita, ja kuka nyt ei haluaisi elää vanhaksi. Me kaikki haluamme itsellemme arvokkaan vanhuuden ilman huolta toimeentulosta tai yksinäisyydestä. Meidän pitäisi pystyä turvaamaan se myös muille. Valitettavasti osa vanhuksia elää edelleen köyhyydessä, ja joka toinen päivä tässä maassa vanhus tekee itsemurhan yksinäisyyden takia. Siinä on ajattelemisen aihetta myös meille nuoremmille.

On totta, että työssäkäyvän väestön määrän nopea väheneminen ja hoivaa tarvitsevien ihmisten määrän kasvu asettaa yhteiskunnan kovan haasteen eteen. Se on haaste erityisesti meille nuorille. Eläkkeistä ja hoivamenoista huolehtiminen edellyttää hyvää talouskehitystä ja nuoremman sukupolven entistä laajempaa ja pitempiaikaista työhön osallistumista. Se taas vaatii työhyvinvoinnin ja työelämän asenteiden parantumista, ettei eläkkeellä jäätäisi viisikymppisinä ja rättiväsyneinä.

Mutta tarvitaan myös positiivista asennemuutosta suhteessa ikääntymiseen. Aktiivinen suuri vanhusväestö on tärkeä henkinen ja taloudellinenkin voimavara yhteiskunnassamme. Sukupolvien välillä ei ole jyrkkää eturistiriitaa, vaan mahdollisuus yhdistää kaksi eri kokemusmaailmaa. Vanhemman sukupolven elämänkokemus on arvokas resurssi monilla yhteiskunnan aloilla, ennen kaikkea kasvatuksessa ja koulutuksessa. Perheen sisällä isovanhempien ja lasten vuorovaikutus on luonnollinen osa elämää.

Jossain vaiheessa elämäämme me kaikki tarvitsemme apua ja hoivaa, eikä meidän jokaisen omaa vastuuta vanhenevista omaisistamme, voi myöskään tarpeeksi korostaa. Emme saisi omien kiireidemme keskellä unohtaa keiden taistelun ja työn ansiosta me asumme näin hyvinvoivassa maassa. Kysymys on yksinkertaisesti välittämisestä, muistamisesta ja ennen kaikkea ajan antamisesta. Inhimillisempi yhteiskunta on pieniä tekoja.
julkaistu Salon Seudun Sanomissa 5.12.2006