Kolmikantatasavalta

Suomen poliittiselle kulttuurille ominainen ns. kolmikantajärjestelmä puhuttaa jälleen. Hallituksessa keskustan ja demarien välejä on viime päivinä hiertänyt kolmikantaisesti valmisteltu YT-lain uudistusesitys.

Suomalainen systeemihän on kansainvälisesti varsin ainutlaatuinen. Työmarkkinajärjestöjen ja hallituksen yhteistyöllä on pitkät perinteet myös muissa pohjoismaissa, mutta keskitettyjä tuloratkaisuja niissäkään ei ole tehty enää aikoihin. Suomessa kolmikannan historia ulottuu 1960 loppuun asti. Järjestelmän ansiotkin ovat kiistattomia. Keskitetty sopiminen ja työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan yhteistyö on mahdollistanut vakaan ja ennakoitavan taloudellisen kehityksen ja taannut rauhalliset työmarkkinat. Tuloratkaisujen kytkeminen veroratkaisuihin on niinikään helpottanut inflaation kurissa pitämistä. Poliittisen jännityksen aikoina työmarkkinapolitiikka on myös ehkäissyt yhteiskunnallisia levottomuuksia ja vahvistanut suomalaisten kansallista yhtenäisyyttä, kuuluisimmat esimerkit tästä ovat ehkä talvisodan aikainen ns. tammikuun kihlaus ja 1971 presidentti Kekkosen johdolla tehty ns. UKK-sopimus.
Kolmikantajärjestelmän kyseenalaisempi puoli on poliittisen vallan valuminen kansan valitsemalta eduskunnalta hämyisiin kolmikanta-kabinetteihin ja työmarkkinajärjestöjen käsiin. Toki myös eduskunnan valitsemalla hallituksella on edustuksena näissä neuvotteluissa, ja työmarkkinajärjestöillä on yhteiskunnassa valtaa joka tapauksessa. Jossain määrin tämä suomalainen perinne, jossa eduskunnalle tuodaan leimattavaksi valmiita kolmikannassa sovittuja paketteja, kuitenkin sotii demokratian periaatteita vastaan. Tämä tulee esille myös ajankohtaisessa YT-laista käytävässä keskustelussa. Työmarkkinajärjestöjen mukaan maan hallituksella ei ole oikeutta puuttua kolmikantaisesti valmistellun esityksen sisältöön. Siis hallitus ei saisi puuttua oman esityksensä sisältöön. Sama tilanne koskee hyvin suurta osaa työ- ja sosiaalilainsäädäntöä. On aiheellista pohtia syökö tämä ajattelutapa suomalaisen kansanvallan perusteita. Demokratian lähtökohta on kuitenkin se että jokaisella on ainoastaan se yksi ääni työmarkkina-asemastaan riippumatta. Viime kädessä on eduskunnan käsissä, miten paljon valtaansa se luovuttaa etujärjestöille. Yksi syy eduskunnan halukkuuteen luovuttaa valtaansa etujärjestöille on suomalaisten puolueiden läheiset suhteet työmarkkinajärjestöihin.

Toinen viime vuosina noussut kysymys on kolmikantajärjestelmän kyky sopeutua yhteiskunnan ja elinkeinorakenteen muutokseen. Koko järjestelmähän on muotoutunut vastaamaan teollisuusyhteiskunnan tarpeisiin. Kolmikantapöydissä kovinta ääntä käyttävät suuryritysten ja vientiteollisuuden palkansaajien järjestöt. Yhä suurempi osa työvoimasta työskentelee kuitenkin palvelualoilla ja pienyrityksissä joiden asema kolmikantajärjestelmässä on kuitenkin heikko. On myös selvää ettei samoja pelisääntöjä voi soveltaa Riitan parturikampaamossa ja UPM-Kymmenen paperitehtaalla. Esimerkiksi se mikä pääomavaltaisessa suurteollisuudessa on kohtuullista työntekijöiden irtisanomissuojan kannalta, muodostaa kohtuuttoman työllistämisen esteen yhden ihmisen työvoimavaltaiselle yritykselle. Tästä on kysymys myös YT-lain uudistuksen yrityksessä laajentaa lain soveltamista alle 30 hengen yrityksiin. Vastaavantyyppiset ongelmat tulevat tulevaisuudessa eteen entistä useammin kun elinkeinorakenne muuttuu ja perinteisen teollisuuden osuus työpaikoista vähenee. Jos työmarkkinajärjestöt ovat haluttomia tunnustamaan ala- ja yrityskohtaisia eroja, on poliittisen vallan pidettävä huolta siitä että työlainsäädäntöä ei kehitetä tavalla joka estää uusien työpaikkojen syntymisen, vaikeuttamalla pienyritysten työllistämisedellytyksiä.

Opintotuen tulorajojen korotus edelleen tarpeen

Esa Suominen (sd.) vastustaa kirjoituksessaan (22.9.) opintotuen tulorajojen nostoa. Yhtä vähän ymmärrystä asialle osoitti hänen puoluetoverinsa valtiovarainmaisteri Eero Heinäluoma syksyn budjettiriihessä.
Opintotuen maksamisen perusteena on päätoiminen opiskelu ja edistyminen opinnoissa. Oikeudenmukaista olisi, että kaikki nuo kriteerit täyttävät opiskelijat myös olisivat oikeutettuja opintotukeen. Nykyisillä opintotuen vapaan tulon rajoilla, kuitenkin jo kesätyöansiot voivat johtaa opintotuen takaisinperintään. Järjestelmä sekä vähentää kannustinta edistyä opinnoissa, että rankaisee niitä opiskelijoita jotka ovat valmiita kantamaan omaa vastuuta opintojensa rahoittamisessa. Liian alhaiset tulorajat myös lisäävät houkutusta ottaa vastaan pimeää työtä ja tukien takaisinperintä kuormittaa tarpeettomasti opintotukihallintoa ja hidastaa näin tukihakemusten käsittelyä. Pitää muistaa, että motiivina työssäkäynnille useimmilla opiskelijoilla on elintason kohentamisen lisäksi myös tulevan työllistymisen kannalta ratkaisevan tärkeän työkokemuksen hankkiminen.
Opintotuen tulorajojen 20%:n korotuksen kustannusvaikutus valtiolle on noin yksi kymmenesosa opintorahan 15 %:n korotukseen verrattuna. Korotus parantaisi noin 15 000 opiskelijan toimeentuloa.

Suominen esittää, että tulorajojen korotuksella on ns. pätkätyöongelmaa pahentava vaikutus. Väite on vähintäänkin omituinen. Hän siis uskoo, että jos opiskelijat lopettaisivat opintojen ohessa tapahtuvan työnteon, niin näiltä vapautuvat usein osa- ja määräaikaiset työpaikat muuttuisivat yhtäkkiä vakituisiksi, koko-aikaisiksi työpaikoiksi. Perusteettomat määräaikaiset työsuhteet ovat Suomessa pääasiassa julkisen sektorin ongelma. Sen sijaan palvelualoille syntyvät uudet osa-aikaiset, esim. ruuhkahuippuja tasaavat työpaikat eivät ole ongelma, vaan osa elinkeinorakenteen muutosta.
Ns. vaikeasti työllistyvien ihmisten työllistymisen esteenä eivät ole opiskelijat, vaan usein suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä, jossa lyhyt osa-aikainenkin työ johtaa muiden etuuksien menetykseen ja tuloloukkuun. Tämän ongelman ratkaisemiseen esimerkiksi ns. perustulomalleilla sosiaalidemokraatit ovat yleensä suhtautuneet varsin nihkeästi.
Olen Suomisen kanssa samaa mieltä siitä, että omassa toiminnassamme meidän tulee ottaa huomioon myös muut heikossa asemassa olevat ihmiset. Yksi tapa osallistua yhteisen hyvinvointiyhteiskuntamme rahoitukseen on monen opiskelijan elämäntilanteeseen ja tapaan sopiva työssäkäynti.

julkaistu Turun Ylioppilaslehdessä 6.10.2006