"älkää unohtako köyhän asiaa"

Tämän testamentin on keskustalle jättänyt sekä Santeri Alkio, että Urho Kekkonen. Viime aikoina köyhien asiaa on nostanut esiin erityisesti tuore puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Mitä köyhän asia sitten 2000-luvun Suomessa ja maailmassa tarkoittaa, ketkä ovat köyhiä, ja mikä köyhyyteen puree.

Köyhyyttä voi mitata monella tavalla. Absoluuttinen köyhyys on sitä, ettei yksinkertaisesti ole tarpeeksi rahaa elämisen perusedellytyksiin. Köyhyys on kuitenkin myös monella tavalla suhteellista. Jos katsoo koko maailman mittakaavassa, niin kaikki suomalaiset, myös köyhimmät, kuuluvat rikkaimpaan osaan maailman väestöä. Monacossa taas ne ovat köyhiä, jotka joutuvat ”tyytymään” Mersuun, kun muilla on Ferrari tai Rolssi. Jo Adam Smith totesi aikoinaan että köyhä on se jonka pitää hävetä köyhyyttään.
Suomessa ei vakiintunutta köyhyysmittaria ole olemassa, mutta EU käyttää köyhyysrajana alle 60%:iin mediaanitulosta jäävää tulotasoa. Tällä mittarilla mitattuna köyhyys on Suomessa viime aikoina lisääntynyt. Tosin pitää tarkastella kriittisesti myös suhteellisia köyhyyslukuja. Köyhyysaste on Suomessa ollut kaikkein alimmillaan vuosina 1993-94. Samaan aikaan myös tuloerot olivat pienimmillään ja kehitysavun bkt-osuuskin aika korkea. Tuskin laman kaikkein syvimmässä kuopassa ihmisten asiat kuitenkaan niin hyvin olleet mitä nämä luvut antaisivat olettaa.
Suhteellisen köyhyyden määrään vaikuttaakin kaikkein eniten keskituloisten asema, siis se mihin köyhiä verrataan. Köyhyyden lisääntymiseen on taloudellisen nousun kaudella vaikuttanut eniten se että keskimäärin väestön ansiotaso on noussut nopeammin kuin tulonsiirrot ovat kehittyneet. Köyhät ovat siis jääneet jälkeen muista, eivät absoluuttisesti köyhtyneet. Tämä on tavallista talouskasvun aikana. Suomessa ainoastaan 1970–80-luvuilla köyhyys vähentyi ja talous kasvoi samaan aikaan. Tämän sai aikaan lähes täystyöllisyys ja tulonsiirtojen voimakas lisääminen hyvin alhaiselta lähtötasolta.
Usein kysytään miksi nyt kun Suomi on rikkaampi kuin koskaan, on myös paljon köyhyyttä. Yksi syy on juuri se, että suuri osa väestöä on vaurastunut nopeasti, kun samalla tulonsiirrot ovat polkeneet paikallaan. Se että tulonsiirtoja ei ole samassa suhteessa voitu korottaa johtuu niiden varassa elävien ihmisten suuresta määrästä ja julkisen talouden suuresta velkataakasta. Nämä ongelmat tulivat laman mukana. Toisaalta on ihme että hyvinvointivaltion perusteet voitiin säilyttää myös teollisuusmaiden pahimman talouskatastrofin aikana.

Osa talouskasvusta on myös poliittisin päätöksin kohdennettu veronkevennyksiin. Onko hyöty valunut vain rikkaille? Uusien työpaikkojen syntyminen on ainoa tie ulos köyhyydestä. Tulonsiirtoja korottamalla ei köyhyyttä pysty poistamaan, lievittämään kylläkin. Työpaikkoja syntyy vain kasvavaan talouteen, ja tätä talouskasvua veronkevennykset tukevat.

Ketkä sitten ovat tämän päivän köyhiä? Pienimmillä tuloilla joutuvat elämään opiskelijat, työttömät, osa lapsiperheistä ja osa vanhuksista. Mutta köyhyys kohtelee heitäkin eri tavalla. Opiskelijat tulevat toimeen erittäin pienillä tuloilla mutta harva opiskelija pitää itseään erityisen köyhänä. Tämä johtuu siitä että sosiaalinen ympäristö on samanlaisessa tilanteessa. Pidetään normaalina, että opiskelija asuu solussa, ajaa pyörällä ja syö tonnikalaa. Opiskelijan ei tarvitse hävetä köyhyyttään. Pikemminkin opiskelija joka asuu omakotitalossa, ajaa Audilla ja pelaa Golfia saattaa kokea syrjintää.

Työttömälle työttömyys sinänsä, jo ilman köyhyyttäkin on nöyryyttävää, ja ainoa tie ulos on uusi työpaikka. Lapsiperheiden köyhyys on tulevaisuuden kannalta ehkä vaarallisinta. Sen lisäksi että köyhän perheen lapset joutuvat esim. koulussa kokemaan kiusaamista, on köyhyydellä myös voimakas taipumus periytyä sukupolvesta toiseen.
Varsinkin yksinäisten ja sairauksista kärsivien vanhusten kokema köyhyys voi tuntua erityisen pahalta yhteisen hyvän puolesta uhratun elämän jälkeen. Vanhuksilla ei myöskään ole
mahdollisuutta nousta köyhyydestä omin avuin, vaan he ovat eläkkeidensä varassa.
Köyhyys voi olla myös luonteeltaan muuta kuin taloudellista puutetta. Yksinäisyys on yksi köyhyyden muoto, joka voi koskettaa ihmistä raskaammin kuin matala tulotaso.

Köyhyyden vähentäminen vaatii pitkäjänteistä politiikkaa, joka tukee talouskasvua ja työllisyyttä, ja samalla parantaa köyhyyden raskaimmin kokevien ihmisten taloudellista asemaa. Halvalla populismilla ei köyhyyttä poisteta. Unohtaa ei myöskään saa suurta osaa maailman ihmisistä, joille elämä on päivittäistä taistelua elossa säilymisestä. Paljon on kiinni myös siitä miten me jaksamme välittää läheisistämme.